ETUSIVU || SARJA || NÄYTTELIJÄT || EXTRA || INTERNET & SIVUT || VIERASKIRJA
eBay.com
Amazon.com
AllPosters.com
Minun luultiin karanneen
Pako-sarjan Lincoln Burrowsia esittävä Dominic Purcell, 36, on saanut jo maistaa julkisuuden varjopuoliakin.
Vaikka Dominic Purcell on tuttu naama monista televisiosarjoista ja elokuvien sivurooleista, julkisuusmylläkkä alkoi toden teolla vasta viime vuonna Paon tultua televisioon.
"- Ihmiset todella saavat kohtauksia nähdessään minut. Monet luulevat ilmeisesti, että olen karannut vankilasta", Dominic virnuilee.
Yksi erikoinen tapaus sattui Wal-Mart -kaupassa Dominicin nykyisessä kotikaupungissa Los Angelesissa.
"- Ympäri Losia oli isoja mainostauluja, joissa oli minun naamani ja teksti: `tiedätkö missä tämä mies on?´, kun menin kauppaan, myyjä hälyytti paikalle turvamiehet! Onneksi sain selitettyä asian. Myyjä vain ei ollut koskaan katsonut sarjaamme", naurahtaa Dominic, joka on polttanut naamansa pahoin Etelä-Ranskan auringossa.
Kunnon fanituksen makua oli myös ihmisten reaktioissa Etelä-Afrikassa, jossa Dominic oli perheineen lomamatkalla.
"- Tunsin itseni The Beatles -yhtyeen jäseneksi!"
Vastustan kuolemantuomiota
Dominic tapasi Pako-sarjan rooliin valmistautuessaan lukuisia entisiä vankeja, joiden kertomukset vankilaelämästä auttoivat häntä roolihahmon rakentamisessa.
"- Olihan se hurjaa tavata tyyppejä, jotka ovat olleet vankilassa 50-60 vuotta. Tunsin paljon surua näiden miesten vuoksi. Rikoksiahan he tietysti ovat tehneet, enkä lähde puolustelemaan heitä. Minun mielestäni tosin kuolemanrangaistus pitäisi lakkauttaa. Se on huonoin mahdollinen tapa ohjata ihmisiä kaidalle tielle", Dominic paukauttaa ja sanoo heti sen perään, että ei halua puhua politiikasta sen enempää.
Tukevassa etunojassa tuolillaan istuva näyttelijä puhuu matalalta ja lujaa. Hän käärii valkoisen puuvillapaitansa hihoja ylöspäin ja pyyhkii hikikarpaloita pois otsaltaan.
"- Lisäksi luin rooliin valmistautuessani paljon kirjoja vankiloista ja katsoin dokumentteja. Olen sen tyyppinen ihminen, että minun pitää istua tuoliin ja vain päntätä".
"Miksi isi on vankilassa?"
Dominic kertoo saavansa paljon palautetta vankilakundeilta.
"- Jenkeissä on sellainen hauska systeemi, että jos joku soittaa vankilasta matkapuhelimeen, näytössä näkyy, että puhelu tulee kaltereiden takaa. Myönnän, että en ole näihin puheluihin vastaillut, mutta saan myös paljon kirjeitä, joista joihinkin vastaan".
Dominic muutti perheineen Australiasta yhdysvaltoihin vuonna 2000, kun hänellä kävi onni työluvan takaavassa Green Card - arvonnassa. Brittiläissyntyisellä Dominicilla on sukujuuret myös Pohjoismaissa: hänen isänsä on Norjalainen! Tämän huomaa tähden nimestäkin: Dominic Haakon Myrtvedt Purcell.
"- Muista, että kävimme Norjassa lomalla, kun olin pieni poika. Tykkäsin erityisesti Oslosta", tähti muistelee.
Lukion jälkeen Dominic ei antautunut haaveelleen näyttelemisestä, vaan hän kulutti aikansa muun muassa työskentelemällä maisemointiyrityksessä ja surffaten. Viimein työ alkoi pänniä, ja Dominic lähti opiskelemaan Western Australian Academy of Performing Arts -kouluun, jossa hänen koulukavereinaan oli muun muassa aussitähti Hugh Jackman.
Dominic ei halua puhua perheestään, mutta hän kertoo kuitenkin, kuinkä hänen tyttärensä reagoi isin rooliin.
"- Vanhempi tyttäreni Audrey näki jonkun Paon mainoksen ja kysyi äidiltään, miksi ihmeessä isi on vankilassa", näyttelijä nauraa.
Ainoa asia, jota Dominic sanoo harmittelevansa nykyisessä elämässään, on se, että hän ei ehdi viettää tarpeeksi aikaa neljän pienen lapsensa kanssa.
"- Mutta kai tämä tästä rauhoittuu. Tosin on ollut puhetta jo Paon kolmannestakin kaudesta", Dominic jää pohtimaan.
TAKAISIN